lauantai 3. tammikuuta 2015

Story of her life


Arvatkaas Hermannit mitä :3 Tänään tulee vihdoinkin kuvatarinan seuraava osa! Jee! *Buuausta* Pyydän jo näin etukäteen IHAN HIRVEÄSTI anteeksi kuvien erikokoisuutta! Oon joutunut ottamaan näitä kuvia monessa eri osassa ja monissa eri paikoissa, joten osa kuvista on otettu järkkärillä ja osa kännykällä (ja osa kännykällä neliökokoisina) Siispä ajatuskin siitä, että joutuisin muuttamaan kaikki samankokoisiksi, saa minut voimaan pahoin. Eli toivon, että pystytte olemaan kiinnittämättä tähän katastrofiin pikkuvikaan huomiota. Tossa linkki edelliseen osaan 
  http://neeylinnukkeilut.blogspot.fi/2014/10/booom-nea-voitti-6-0-d.html

Ja tosiaan tossa yhdessä kohdassa on tuo linkki, eli siitä saatte halutessanne musiikin taustalle pyörimään.

puhuu
ajattelee
*tekee*
painottaa/korottaa ääntään
HUUTAA

KT: Unohdetut part2: You can hear my story, but I never tell everything



April: Mitä ih...-?

(Aprilin näkökulma)

April: Missä minä olen? Taas.
?: Unessa.

April: Mikä se oli?

?: *naurahdus* Se olin vain minä. Ja paikka, jossa olit ennen pyörtymistäsi ja missä olet oikeasti tälläkin hetkellä, on Unohdettujen laakso.
April: Hm? Unohdettujen laakso? Mistä  tuo nimi nyt tulee?
?: Kukaan Unohdettujen laaksoon joutunut ei pääse sieltä pois. Sivuvaikutuksena heidät... Unohdetaan.

April: Pakkohan sieltä nyt jotenkin on päästä pois. Eikä kukaan voisi koskaan unohtaa minua.
?: Niinhän ne muutkin sanoivat :D


April: *alkaa hermostua* Kuka sinä oikeastaan edes olet?

?: Odotahan, kun kerron.

~~~~~~~~~
https://www.youtube.com/watch?v=skEXaicodYY

Vanhempani tajusivat jo varhain, etten ole samanlainen kuin muut.
Valitettavasti he eivät vain ymmärtäneet voimieni vahvuutta ajoissa.

Vain yksi varomaton liike...

Ja olin tappanut ihmisen.

Isäni otti syyt niskoilleen tapahtuneesta, ja hänet vietiin luotamme.

Hirttosilmukka sai hoitaa tehtävänsä jo samana iltana.

Surin isän kuolemaa ties kuinka kauan, ja kun aloin toipua, en saanut mennä enää ulos. Emme voineet ottaa riskiä, että sama tapahtuisi uudelleen. 

saatoin vain kurkkia verhojen raosta ulos muiden lasten leikkiessä keskenään.

Äitini opetti minut lukemaan jo pienenä. Ihastuin etenkin kauhukertomuksiin. Niistä tuli minulle suorastaan pakkomielle. 

Ihmisiä teloitettiin vähän väliä, ja teloitusyöt olivat viikkojeni kohokohtia. Tietenkään lapsilla ei ollut lupaa mennä katsomaan tapahtumia, mutta minä hiivin ulos ja katselin teloituksia pensaikon suojista.
Näitä öitä lukuunottamatta, pysyin kotona.

Kunnes saapui painajainen nimeltä Ensimmäinen Koulupäivä.

Noh, eihän siinä ollut mitään ongelmaa. Pärjäsin hyvin ja luin kirjoja kaikki välitunnit. 
Ellei mukaan lasketa sitä, että päälleni sateli joka päivä solvauksia vaatteistani, ulkonäöstäni, kirjoistani, isästäni...

Olin aina kuin en välittäisi, kuin en kuulisi huutoja ympärilläni.

Öisin kuitenkin itkin. Piilossa muilta. Näinä hetkinä kaipasin isää enemmän kuin vain voi kuvitella.

Lopulta kuitenkin koitti se päivä, joka oli ollut odotettavissa.
Sain tarpeekseni.

Jokin päässäni naksahti, ja muutamassa sekunnissa...




...ympärilläni olleet lapset olivat muuttuneet tuhkaksi jalkojeni jureen.

Tunsin voitonriemua. Olin voittanut. Tapoin heidät aivan itse, omasta tahdostani.

Sitten totuus valkeni minulle. Tästä hyvästä minutkin tapettaisiin, kuten ehkä äitikin.

Juoksin kotiin niin nopeasti, kuin vain jaloistani pääsin.

Lähdimme äidin kanssa siltä istumalta. Muutimme pieneen mökkiin, joka sijaitsi aukiolla keskellä metsää. 

Opettelin hallitsemaan voimiani.

Se oli vaikeaa, mutta vahvistuin päivä päivältä.

Tullessani teini-ikään, aloin vaatia äidiltä, että pääsisin käymään silloin tällöin ihmisten ilmoilla. Ei tietenkään vanhassa kotikylässämme, mutta jossain muualla. Vastaus oli ehdoton ei. Meille tuli tästä aiheesta riitoja tämän tästä.

Erään ison riidan päätteeksi, aioin lähteä pois. Äiti tarttui ranteeseeni estääkseen minua.

Kiristyin ja äiti irrotti otteensa.



Helvetti pääsi valloilleen. Harjoittelustani ei ollut enää lainkaan apua.

Syöksin voimani äitiä kohti...

Kirkas valoo välähti ja äitini päästi yhden ainoan kirkaisun ja katosi. En unohda sitä näkyä koskaan.

Vihani oli kuin pois pyyhkäisty. Säikähdin suunnattomasti. Olin tappanut oman äitini.

En pystynyt jäämään sinne. Toteutin suunnitelmani, ja lähdin kaupunkiin.

Kiersin kylissä ja kaupungeissa, enkä viipynyt missään kauaa.

Painajaiset nimittäin seurasivat minua, minne ikinä meninkin. Ja koska en hallinnut itseäni, painajaiset eivät jääneet pelkiksi uniksi.

Tavallisesti aamulla joko eläin tai ihminen oli kuollut.
Aina kun saavuin kaupunkiin, etsin itselleni yösijan jonkun hyväntahtoisen hölmön luota.

Mutta kun aamu valkeni, olin poissa.

Kerran se ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti. Yövyin talossa, jonka poika oli yöllä metsästämässä, ja tullessaan kotiin, hän löysi sisarensa verisenä ulkoa.

En ollut osannut varautua tähän. Toisaalta, eiväthän he voineet tietää, että syypää olin minä.
Ai eivät vai? 
Joku kylän vanhus oli nähnyt tällaista ennenkin, ja oli aavistanut pahaa nähdessään minut. 


Jouduin pakenemaan, kun kyläläiset aikoivat polttaa minut roviolla. He ajoivat minua takaa soihtujen ja talikkojen kanssa. Täytyy kyllä sanoa, että se meni täpärälle.

Jouduin turvautumaan viimeiseen vaihtoehtooni. Siinä oli kuoleman riski, mutta jos en olisi tehnyt sitä, olisin kuollut takuuvarmasti.

Unohdettujen laakso oli viimeinen vaihtoehtoni. Loin sen lukon ympärille. Sitä suojaa muuri, ja ainut reitti tänne, on kohta metsässä, jossa katosin. Pakotietä ei ole. Kukaan ei pysty läpäisemään muuria mitenkään-


April: Heiheihei hetkinen, mitä tapahtui?
?: Se ei kuulu sinulle. 

April: Kuka tuo poika oikein oli? Eikö muuria muka varmasti pysty läpäisemään kukaan?
?: Sitä...

...sinä et valitettavasti saa koskaan tietää.

~~~~~~~~~

Noniiin, saatiinpahan ehkä vähän selkeyttä näihin tapahtumiin ;) 

Muuten osaisko joku kertoa minulle, miten tänne saa lisättyä musiikin sellaisessa palkissa tai jotenkin vaan niin, ettei mun aina tarvitse vaivata teitä näillä iänikuisilla linkeillä (jotka eivät yleensä edes toimi, vaan jotka pitää kopioida erilliselle sivulle ja laittaa sen kautta, jos haluaa musiikkia)
Kiitos jo etukäteen, jos joku auttaa :)

Ja tosiaan, olen vaihtanut blogin nimen, koska edellinen... No suoraan sanottuna se oli aika juntti nimi, joten tämä uusi on nyt edes vähän parempi. Osoitteen pidin kuitenkin samana :) Ja instagramista blogini löytää tästä lähtien nimellä littlehandprintinthewindow
Ja vielä yksi ilmoitus, nimittäin Aprilin ikä :D Vanhensin neitiä vuodella, joten tänä vuonna hän täyttää 15 :3 +Käykääpäs kurkkaamassa Aprilin profiiliin, sinne on ilmestynyt vähän infoa neidin menneisyydestä ;)
Yritän postata taas pian, en tiedä yhtään, tuleeko ensi kerralla taas kuvatarinaa, vai jotain muuta, mutta voin luvata, että kuvatarinan ensi osassa Alexy pääsee kehiin ;)

4 kommenttia:

  1. Jännittävä tarina ja kuvat oli mielestäni hyvän kokoisia :)

    Itse laitan musiikin niin että painan "lisää video" kuvakkeesta se on "lisää kuva" kuvakkeen vieressä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :> Ja kiitti avusta, kokeilen sitä seuraavalla kerralla :)

      Poista
  2. Ihana kuvatarina. :-) Jäin odottamaan jo seuraavaa osaa. Millä kuvanmuokkaus ohjelmalla muuten muokkaat kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, enpäs ole tätä kommenttia huomannutkaan :o Nämä kuvat on muokattu Picasa3:lla :)
      (Olen tosiaantuon käyttäjänimen muuttanut, siksi tässä lukee eri nimi, kuin ennen)

      Poista

Tunnisteet